keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Uutuuksia.

Melkein viikko on tullut oltua uudella ruokavaliolla, eli 1800 kaloria päivässä.
Sen lisäksi, mun pitäisi syödä 800g kasviksia päivässä ja täytyy sanoa että se on tuntunut tosi vaikealta. Mahakin on ilmeisesti sitä mieltä, koska se on lakannut toimimasta. Toki kyse on myös ihan siitä että kroppa on jonkinlaisessa shokissa kun se saakin yhtäkkiä ruokaa ihan koko ajan monta kertaa päivässä.
Pitäisi antaa aikaa sellainen kuukausi, ennenkuin pystyy sanomaan onko tämä mulle hyvä juttu vai ei. Mutta noi kasvikset... Puoli kiloa menee kyllä heittämällä. Onneksi tässä ei ole mitään pakkopullaa juuri niin tehdä kun on sanottu, ja varmasti saa soveltaa ja muutella. PT ei ole laskenut kasviksista tulevia kaloreita listaan, joten senkään suhteen en ole huolissani, koska ne kasvikset eivät ole tämän ruokavalion kulmakivi. Olen miettinyt myös vatsan toimivuuden kannalta jotain muutaman päivän kehon puhdistuskuuria, tai suolenpuhdistuskuuria, mutta en oikein tiedä mikä olisi hyvä ja onko siitä oikeasti hyötyä. Pitäisi tutkia asiaa.

Toinen ongelma on mun unirytmi. Koska olen kotirouva, mulla ei ole mikään pakko herätä aamulla aikaisin tai mennä aikaisin nukkumaan, ja minähän en mene. Vaikka pitäis. Se taas sotkee koko ruokailurytmin kun aamupala ja lounas saattaa jäädä välistä. Mutta kun en tahtoisi sieltä vällyjen välistä nousta ruuan takia. Onhan se nyt vähän hassua laittaa kello herättämään siksi että pitää syödä. Tosin toisenlainen rytmi tuo kyllä säännöllisyyttä ja liikkuvuutta ja kaikkea muutakin mukavaa arkipäiviin ja ehkä pääsis aikasemmin nukkumaankin jos nousisi aikaisin. Olen liian mukavuudenhaluinen...

Seuraa kuvapläjäys viimeaikojen ruokailuista. Jokaisella aterialla n. 400 kaloria paitsi välipalalla pikkusen vähemmän. Tästä puuttuu yhellä lounaalla syöty lohi-bataattiruoka.


Iltapala

Aamupala

Lounas

Aamupala

Iltapala

Välipala

Päivällinen

Lounas

Päivällinen

Iltapala

2 kommenttia:

  1. Tuo ruskeanraidallinen lautanen joka oli yhdessä kuvassa vie ajatukset lapsuuteen, meillä oli juuri tuota sarjaa kotona, vanhempien häälahjaksi saamaa :)

    Maistuvan näköisiä lounaita ja päivällisiä. Minä olen niin tylsä kokkaaja, pitäisikin vähän laajentaa valikoimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Kaira nimeltään :)

      Vähän alkaa mielikuvitus täälläkin tyssäämään näihin samoihin :D

      Poista

Kommentointi on suotavaa mutta ei pakollista. Mieti kuitenkin mitä kommentoit!