perjantai 23. tammikuuta 2015

Peliliikkeitä

Tämän viikon olen siis tehnyt muutoksia ruokavalioon; en ole santsannut niinkuin yleensä aina ja muutenkin olen kontrolloinut ateriakokoja.
Samalla tein peliliikkeitä myös toisaalla, eli hommasin itselleni personal trainerin suunnitteleman ruokavalion, tavoitteena pudottaa 20-30 kiloa, ainakin näin "alkuun".
Selväähän on, että syön liian vähän, mutta kerralla paljon. Nyt siihen tulee kuitenkin muutos, ja samalla nousee päivittäinen kalorimääräkin 1800 kaloriin. Odotan innolla mitä tällainen yhtäkkinen kalorien nosto tekee, alkaako aineenvaihdunta toimia paremmin ja putoaako paino.

Näin perjantaisin punniten itseni. Tänäpäiväisen perjantaipuntarin tulos on -3.3kg viikonlopusta.
Eli paino nyt:

109.5kg

Nesteethän ne alussa lähtee, mutta hyvä suunta :)

Tässäpä meikäläisen aamupalaa tältä päivältä, uuden ruokavalion mukaan.
Mehukeittoa, raejuustoa ja tattarihiutaleita, sekä oliiviöljyä (en ole ihan varma tykkäänkö tuosta oliiviöljystä tuolla...).
Ohjeen mukaan mittaan tarkkaan ihan kaiken ja tästä lähin syön 5 kertaa päivässä.


Motivaatio on nyt kohdillaan, haluan pysyä terveenä tulevaisuudessakin ja jaksaa.

2 kommenttia:

  1. PT:n hankkiminen voisi kiinnostaa. Jossain vaiheessa. Kunhan ensin kerään rahaa ja rohkeutta. Kiva kuulla kokemuksia.

    Ymmärsin, että ainakin Pipsan kohdalla (http://varikaspipsa.blogspot.fi) olisi saanut tuloksia kun kalorit nostettiin 1500:sta 1800:an. Onnea matkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! :)

      PT on kyllä kallis. Itsekään en aikonut muuten PT:n avustuksella hoitaa tätä hommaa, hankin vain tuon ruokavalion joka sekin oli kyllä kallis, mutta koska ajattelen että jos näillä neuvoilla laihdun pysyvästi loppuelämäkseni, hinta on pieni siihen verrattuna. Innolla seuraan myös Pipsan matkaa :)

      Poista

Kommentointi on suotavaa mutta ei pakollista. Mieti kuitenkin mitä kommentoit!