Taustoja

Ajattelin vähän tähän kirjata taustoja ja ylipäätään tilannetta siitä missä nyt ollaan.

Aloin lihomaan ensimmäisen kerran yläasteella, ollen siihen asti normaalipainoinen. Jalkaani tuli ongelmia ja jouduin käyttämään kipsiä kahden vuoden ajan. Tänä aikana lihominen alkoi, koska söin entiseen tapaani. Muistan lääkärissä ollessa sen, että lääkäri totesi mun tarvitsevan enemmän salaattia ja siihen päättyi painosta keskustelu.
Olen vähän sitä mieltä, että tuolloin lääkärin tai muun hoitohenkilökunnan olisi pitänyt painon nousun huomatessaan tarjota muutakin apua kuin vain todeta syömään lisää salaattia.
Meillä kotona syötiin aina ihan tavallista kotiruokaa, eikä kukaan muu meidän perheestä ollut silloin ylipainoinen. En minäkään ollut, olin ennen aktiivinen.
Silloin en vain ymmärtänyt, että liikkumattomuus ja liiallinen ravinnonsaanti johtaa ylipainoon. Olisi pitänyt suhteuttaa saamansa ravinto siihen mitä kulutti.

Paino pysyi samoissa lukemissa 75kg pitkään, kunnes muutin ensimmäisen poikaystäväni kanssa yhteen. Muutin vieraaseen kaupunkiin, enkä juuri käynyt missään kun en tuntenut ketään. Päivät oli tylsiä ja söin tylsyyteeni. Söin myös yhtä isoja annoksia kuin silloinen poikaystävä, ja paino nousi 95:een reilussa parissa vuodessa.
Laihduin erottuamme takaisin 80-75kg hujakoille. Tästä alkoi myös näihin päiviin asti kestänyt jalan ongelmien paheneminen ja liikkuminen väheni entisestään. Paino nousi nousemistaan. Nyt kun ollaan tässä, paino on noussut tuonne yli 110 kilon ja se on sairaalloista ylipainoa. Menin viime kesänä naimisiin ja tarkoitus oli laihduttaa. Sen sijaan lihosin entisestään.

En ole koskaan ollut mikään tunnesyöjä, mutta kuten aiemmin totesin, söin tylsyyteen. En voinut käydä töissä ja päivisin ei ollut hirveästi tekemistä kun ei voinut liikkua. Soppa oli valmis.
Annoskoot kasvoivat hiljalleen ja oltiin jo tilanteessa, etten voinut hallita syömistäni. Saatoin syödä kaiken mitä valmistin, ja tein ruokaa oikeasti kokonaiselle neljän hengen perheelle vaikka olin itsekseni.
Vähitellen ruuasta on siis muodostunut ongelma.
Pidän makeastakin, mutta varsinaiset herkut eivät ole koskaan olleet minulle mikään kynnys, vaan ruoka. Rakastan ruokaa, mutta vihaan sitä minkälainen ylivalta sillä on.
Sitä on monen tosi vaikea ymmärtää, mitä se on kun ruoka hallitsee mieltä. Tekee mieli ottaa paljon, saada suu täyteen ruokaa ja sitten ottaa vielä lisääkin.
Epäilemättä kyseessä on psyykkinen asia. Jonkinlaista ahmintahäiriötäkin kenties.

Ruoka on siitä inhottava riippuvuus, että sitä ei voi lakata syömästä vaan täytyy oikeasti käydä se kivikkoinen tie takaisin sille polulle että syö oikein. Se vie kauan aikaa, sillä aivot ja kroppa on niin totutettu ylensyöntiin että ne tekevät varmasti kaikkensa että hairahtuisin. Ja olen hairahtanutkin. Eipä tämä ole ensimmäinen kerta kun alan laihduttaa.
Kaksi vuotta sitten pidin 7 viikon Nutrilett-kuurin jonka aikana laihduin 11 kiloa. Takaisinhan ne tuli, kun söi niinkuin ennen.
Nyt opettelen syömään niin, että siinä on jotain järjeäkin.